Itsearviointi

Blogin teko oli kokonaisuudessaan haastavaa. Teimme kaiken muun yhdessä, paitsi lukupäiväkirjat. Yhteistyö oli helppoa ja sujui luontevasti. 

    Helpoin tehtävä oli luova kirjoitus, koska kirjasta sai tehtäviin hyvin aiheita. Vaikein ja työläin tehtävä oli ehdottomasti kirjailijan esittely. Tehtävän teki vaikeaksi sen käänteinen aikajärjestys ja tekstin saaminen kiinnostavaksi, eikä liian pitkäksi. 

    Lukupäiväkirjoihin olemme kummatkin erittäin tyytyväisiä. Toisaalta lukupäiväkirjat tuottivat myös eniten päänvaivaa, sillä osa poistui kesken kirjoituksen, ja joutui aloittamaan alusta. 

   Päällimmäiseksi mieleen jäi se, että tekstin tuottamiseen menee yllättävän paljon aikaa, vaikka hahmottaisi sisällön. 

    Ehdotamme numeroksi kymppiä, koska se on tavoitteemme. Näimme blogin eteen paljon vaivaa, ja olemme itse tyytyväisiä lopputulokseen. 

Luovaa kirjoittamista

Kirje kirjan henkilöltä toiselle kirjan henkilölle:

Rakas isi.  

Kävin tänään keinumassa pihan keinuissa. Se oli kivaa. Äiti yritti tehdä kalakeittoa mutta se maistui pelkältä vedeltä. En sanonut sitä hänelle kun se muutenkin näytti niin surulliselta. En tajua miksi et enää ole meidä kanssa. Kysyin yhtenä iltana äitiltä missä olet. Hän vastasi että olet vanhassa kodissa ja että me emme enää tule sinne. Luulen että äiti huijasi minua. Koska me nähdään? Minulla on ikävä sinua ja sitä kun aina leikitään yhdessä. En halua että sinä ja äiti oltte riidoissa. Odotan sitä kun tulemme äitin kanssa takaisin kotiin.                                                                                                   

T: Sini



Helenan päiväkirja:

En ole ennen pitänyt päiväkirjaa, mutta nyt tarvitsen jotain, johon purkaa ajatuksiani. Olkoon tämä jonkinlainen alustus ajatuksilleni.

24.3

En kestä tätä enää kauaa. Joka päivä saan kuunnella esitelmiä rokista ja ruuanlaitosta. Katsoa sen iljettäviä oksennusämpäreitä, joiden tarkoitusta en tajua. Miksi se on kokoajan kotona. Eikö se itse siihen väsy. Pääni hajoaa kohta. Jos ei Siniä olisi, olisin lähtenyt aikoja sitten. Vaikka sitten silloin, kun perheterapiassa se sekosi. Kaatoi kahvit papereille  ja piirtoheittimen maahan. Nyt sain sen viimein päätettyä. Ero on tultava. En silti halua menettää Siniä. Joskus se tekee virheen. Siitä olen varma.

      7.4
En odottanut aivan tällaista. Ei pitäisi toivoa keltään mitään. Edes mielessään. Aina se ymmärretään väärin. Sain mustan silmän, mutta myös erolle hyvän syyn. Tunnen hieman syyllisyyttä, koska ajattelen että hyvä kun löi, ja antoi syyn lähtöön. Toisaalta tunnen paljon muutakin, mikä peittää syyllisyyttä alleen. Olen vain niin kamalan huolissani Sinistä. Ei tämä hänen vikansa ole. En halua luovuttaa häntä sen luokse. Sen nyrkin lähelle, vaikka kyllähän minä tiedän, ettei se Sinille mitään tee. Se perjantai-ilta pilasi kaiken. SE MIES PILASI KAIKEN!

Lukupäiväkirja:

30.11

Kirja jota luen on Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie. Sen juoni kulkee Matin, Helenan ja heidän riitansa ympärillä. Teoksessa kerrotaan siitä kuinka yksikin ylilyönti voi muuttaa paljon ja siitä kuinka pakkomielteiseksi voi itsensä ajaa.
    Pidän kirjan kirjoitus tyylistä ja siitä kuinka kirjoittaja on päässyt henkilöiden päiden sisälle ja avannut sen myös lukijalle todella hyvin. Lisäksi ihastuin tyyliin, jossa kantaa otetaan monen henkilön näkökulmasta. Sota-aikaiset lisäykset ovat mielestäni hiukan sekavia enkä aina saa kiinni niiden tarkoituksesta, muuten kirjoitus on selkeää ja kiinnostavaa. 
    Veikko Aaltonen on ohjannut romaanista elokuvan, joka sai ensi-iltansa 2004. Aion katsoa elokuvan, kun vain saan ensin kirjan luettua.

   



 30.11

Matti
Perhe oli hänelle kaikki kaikessa. Mutta mitä tapahtuu kun menettää sen mitä on pitänyt kaikista tärkeimpänä? Päivät kuluvat sumussa eikä hän pysty ajattelemaan. Hän siirtää juoksemalla surun ja pahanolon liikkeeksi, se helpottaa jonkun verran.
    Juostessaan pientä pihakatua hän näkee punaisen omakotitalon. Päässä jysähtää, tuo talo on saatava. Mutta miksi? Hän on asunut koko pienen elämänsä kerrostalossa. Eniten häntä kiehtoo sen helppous. Sitten hänen mieleensä palautuu kuinka Helena niin tohkeissaan kertoi omasta talosta. Hän päättää hankkia talon.
     Hän rakentaa toimintasuunnitelman johon kuuluu perheen takaisin saaminen talon avulla. Hän tutkii ja selvittää kaiken mikä vain vähänkin liittyy omakotitaloihin.
    Pian selviää karu tosiasia: raha ei tule riittämään millään, on pakko hankkia lisätienestejä. Hän alkaa hieroa ja rahan puutteessa päätyy laajentamaan eroottisiin hierontoihin, välittämään varastettua tavaraa ja myymään melkein kaiken irtaimistonsa. 
    Päivät vierivät tasaisesti ja raskaasti ohi: töistä kotiin, hierontaa, lenkki ja nukkumaan. Loppuun palaminen on vain ajan kysymys.


"Lohdutin itseäni, ettei taloidea ollut haihattelua. Taloidea oli sähköä jauhava generaattori, yötäpäivää liikkeessä pitävä kone. Tämä idea ei syönyt vaan syötti miestä."



6.12.

Luin kirjan loppuun. En tarkalleen tiedä mitä siitä ajattelisi. Teoksen edetessä huomaa kuinka Matti alkaa seota entistä enemmän. Alun nyrkistä jolla Matti löi Helenaa on kasvanut ja kasvaa kokoajan isompi ja isompi. Teksti muuttuu ehkä vähän vaikeampi lukuiseksi, ainakin Matin näkökulmista, johtuen sekavasta mielentilasta. Kirjan loppupuolella ääneen pääsee paljon ne, he ja uusina hahmoina välittäjä, viranomainen ja veteraani. Onneksi, sillä luulen että kirjasta tulisi todela raskas ilman heidän hieman hupaisia letkautuksiaan ja ajatuksiaan. 
   Lopussa Matin hahmo tuotti pienen pettymyksen hirveillä teoillaan. Toisaalta pidin Matista todella paljon ja hän sai minut tuntemaan sympatiaa itseään kohtaan. Ehkä olinkin enemmän pettynyt toimintaan kuin itse hahmoon. Loppu oli aika raskas ja jäi vähän surkea olo, mutta toisaalta pidin siitä että se oli realistinen eikä samanlainen kuin satujen ainaiset onneliset loput. 
  
"Viha on turvallista, se piirtää rajat.
Rakkaus on turvatonta, se häivyttää rajat.
Anteeksi anto on vaarallista, se laskee aseet.
En laske aseita. Piirrän rajat. Mutta sen talon katson."


6.12.

Romaani oli kaikenkaikkiaan todella hyvä, pidin erityisesti siitä kuinka hiukan raskasta teksitä oli höystetty hauskoilla oivaluksilla ja siitä kuinka teos herätti paljon tunteita, eniten sääliä ja myötätuntoa. Miinuksena sanoisin sen, että kirjassa ei ollut kauheasti kohtia joissa kerrotaan Helenasta ja hänen ajatuksistaan, tällätavoin hän jäi hiukan etäiseksi, vaikka oli kumminkin yksi merkittävimmistä hahmoista. Lisäksi minua hiukan hämmästytti se, että Sinille ei oltu kirjoitettu yhtään omaa lukua, vaikka muuten teoksessa käsiteltiin asioita aina veteraanista, kiinteistövälittäjään. 
    Tehtävä oli mielestäni mukavaa vaihtelua normaaliin opiskeluun ja oli kiva jakaa omia mielipiteitään ja ajatuksia. Tehtävä antoi tarpeeksi haastetta tuottaen samalla vähän stressiä, joka tosin riippuu varmaan hyvin paljon ihmisestä. 
    Kaiken kaikkiaa pidi kirjasta Juoksuhaudantie hyvin paljon, sillä se oli koukuttava, mielnkiintoinen ja hauska. Nostan hattuni kirjailijalle, joka on kirjoittanut jotain näin hienoa.


                                          -Senni
    
    

Kari Hotakainen

58 vuotiaan Kari Hotakaisen teokset ovat hyvin tunnettuja. Hän oli tänäkin vuonna ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi teoksellaan Henkireikä.

Vuonna 2015 Hotakainen kirjoitti teoksen Kantaja, kirjan ja ruusun päiville. Samana vuonna 10.8 ilmestyi hänen romaaninsa Henkireikä. 2009 julkaistiin Finlandia ehdokas ihmisen osa, joka myöhemmin palkittiin Courrier international palkinnolla, parhaana käänöskirjana. Muutama vuosi aikaisemmin Hotakaisen näytelmä Punahukka sai Pohjoismaisen näytelmäkirjallisuuden palkinnon.

2004 hänen merkittävimmästä teoksestaan Juoksuhaudantie (2002) tehtiin Veikko Aaltosen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva. Vuosi 2002 oli Hotakaiselle merkittävä, sillä hänen romaaninsa voitti Finlandia-palkinnon. Finlandia-palkino on tähän mennessä Hotakaisen ainoa, mutta ehdolla on ollut lukuisia hänen teoksiaan. Näytän hyvältä ilman paitaa (2000) voitti ilmestymis
vuonnaan Topelius-palkinnon.  
Tästä kaikesta voi päätellä että viimeiset 15 vuotta ovat olleet Hotakaiselle menestyksekkäitä, mutta varsinaisen läpimurtoteoksensa hän kirjoitti jo vuonna 1997. Romaani on osin elämänkerrallinen Klassikko. Tätä edeltävä teos syntisäkki (1995) on hyvin tyypillinen teos Hotakaiselta. Se kertoo suomalaisesta, ruumiillista työtä tekevästä miehestä. 
Bronks (1993) ja hänen ensimmäinen romaaninsa Buster Keaton- elämä ja teot (1991) eroavat Hotakaisen muusta tuotannosta mm. pituudeltaan ja perussävyltään. Bronksin julkaisuvuonna hän sai Suomi-palkinnon. 
Tätä edeltäviä mainitsemisen arvoisia teoksia ovat Lastenkirja,(1990) joka yhdisti aikuisten maailman lapsen ymmärrykseen. 
Vuosina 1980-90 Kari Hotakainen kirjoitti pelkästään runoja ja runokokoelmia. 
Ennen varsinaista kirjailijan uraansa hän toimi mm. toimittajana, mainonnantekijänä, sekä kolumnistina. 

Kari Hotakainen on syntynyt Porissa, vuonna 1957 9. tammikuuta.
Turun Sanomien julkaisemassa jutussa 5.12.02 hän kertoo olevansa ''Maalta, seudulta jossa ei ollut paljon edes katuvaloja.''


                                         

                                     Vuonna 1957 syntynyt Hotakainen nousi vuosituhannen vaihteessa suursuosioon autoilun

        ja omakotiasumisen maailmoihin liittyvillä 

romaaneillaan Klassikko ja Juoksuhaudantie.

http://www.kirjojentakana.fi/kari-hotakainen

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1446796340145

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kari_Hotakainen
http://www2.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=09bdcf46-6100-4222-9ab0-1f1b41a9a3af

Esittely

Blogia emme ole kumpikaan ennen pitäneet, joten se on täysin uusi työympäristö. Tehtävä vaikutti ainakin aluksi hyvin työläältä ja ei kovin mielekkäältä.
Kummankin suhtautuminen kirjallisuuden eri genreihin on melko samanlainen, sillä halusimme lukea modernia/realistista kirjallisuutta, joten päädyimme valitsemaan teokseksi Kari Hotakaisen romaanin, Juoksuhaudantie. Kirjailija ei ollut entuudestaan tuttu, joka omalta osin tuo tehtävään haastetta.
Lukijoina olemme silti erilaisia. Toiselle lukeminen on mielekkäämpää, ja toinen lukee vain harvoin ja miltei pakosta.

Lukupäiväkirja: Juoksuhaudantie

9.11.15 

Luen Kari Hotakaisen romaania, Juoksuhaudantie. Teos voitti vuonna 2002 Finlandia-palkinnon ja 2004 vuonna Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Se on saanut paljon ylistystä ja positiivisia kommentteja myös monissa blogeissa, ja keskustelupalstoilla.       
esim.
http://kristankirjat.blogspot.fi/2013/09/kari-hotakainen-juoksuhaudantie.html

    Koska olen kuullut ja lukenut paljon hyvää kirjasta, odotan siltä paljon, enkä ole ainakaan vielä joutunut pettymään. Pidän erityisesti siitä, ettei kirjan alussa ole montaa sivua turhaa jaarittelua ja asioiden selvittelyä, vaan olennaiset asiat tulevat kirjan edetessä ilmi, ja näin mielenkiinto säilyy.

Kirjoitustyyli on helposti luettava ja vertaukset sota-aikaan ovat hyvä lisä ja selkeyttä tuova elementti kirjassa.

Teoksessa pääsee ääneen päähenkilö Matti Virtasen lisäksi myös hänen vaimonsa Helena, joka jo kirjan alussa lähtee heidän lapsensa kanssa pois Matin ja tämän yhteisestä asunnosta, Matin lyötyä häntä. Lyönti on seuraus kiristyneestä ilmapiiristä heidän kodissaan. Matilla, sekä Helenalla on tapahtuneesta omat näkemyksensä. Myöhemmin kertojan rooliin pääsee myös he, joilla tarkoitetaan Matin yläpuolella asuvaa pariskuntaa, jotka ovat hyvin tuohtuneita Matin parvekkeella tupakoimisesta, ja "syöpäkääryleiden" aiheuttamista terveydellisistä haitoista.

 Tämän kirjoitustyylin avulla lukija pääsee katsomaan tapahtumia monista eri perspektiiveistä, joka tekee teoksesta entistäkin paremman, ja luo tekstiin tietynlaista syvyyttä.

10.11.15

Matti on valmis tekemään mitä vaan saadakseen perheensä takaisin ja menee yhä isompiin, oudompiin ja radikaalimpiin muutoksiin ja tekoihin. Silti hän pitää itseään tavallisena suomalaisena miehenä, mutta alkaa muuttua pikkuhiljaa yhä pakkomielteisemmäksi omakotitaloista, jollaisen avulla hän uskoo saavansa Helenan ja Sinin (Matin ja Helenan pieni tytär) takaisin.

Olen edennyt kirjassa jo melko paljon, vajaa puoleen väliin, koska en ole vain malttanut lopettaa lukemista. Kirja etenee kokoajan niin sanotusti hiipimällä eteenpäin. Ikään kuin asiat pikkuhiljaa eskaloituisivat. Odotan käännekohtaa tai jotain isompaa muutosta juonessa. Muuten tarina voi jäädä laimeaksi. Tähän asti kuitenkin olen pitänyt kirjasta erittäin paljon.

 Lempi asioitani kirjassa ovat sen nokkelat ja jokseenkin humoristiset kuvaukset nimenomaan suomalaisesta ihmisestä ja hänen tavoistaan ja periaatteistaan.

"He ovat kuin sukkamainoksen terrierit. Pitävät kiinni omastaan kynsin ja hampain. Ennen kuin kukaan on edes ehtinyt tarttua sukkaan"

5.12.15
Olen aloittamassa kirjan viimeistä lukua. Toivoin kirjalta jonkinlaista muutosta juonessa ja sen kyllä sain. Yhtä varsinaista käännekohtaa ei ole tapahtunut, mutta kirjaan on tullut pikkuhiljaa lisää jännitystä.  
Aikaisemmin asiat esitettiin pääosin Matin näkökulmasta ja muut olivat etäisempiä sivuhenkilöitä. Nyt kirjaan on tullut lisänä 
   Ne, joiden talosta Matti oli kiinnostunut ja joiden tasaista arkea hän kävi häiritsemässä, kusemalla heidän pihaansa. Sekä ne ja he ovat omaa etuaan ja omia oikeuksiaan kiihkeästi puollustavia, tavanomaisia ihmisiä. 
   Veteraani, iäkäs mies, jonka vaimo on jo kuollut. Oikea nimi Taisto. Matti haluaa ehdottomasti ostaa hänen talonsa, joka on myynnissä kiinteistönvälitysfirmalla. Talo on pelkistetty rintamamiestalo. Juuri sellainen, jonka Matti haluaa. 
   Välittäjä, oikea nimi Kesämaa. Toimii Taiston talon kiinteistönvälittäjänä. Matti kiristää Kesämaata saadakseen talon halvemmalla, koska tällä on hänestä kuvia ja nauhotteita, joita Kesämaan vaimo ei saa nähdä. Kesämaa on kiintoisa hahamo, joka tuntuu puhuvan kaikkien kiinteistövälittäjien puolesta. mm. heidän työnsä haasteista ja vääristä luuloista ammattiin liittyen. 
  Viranomainen, joka kollegoidensa kanssa hoitaa Matista tehtyjä ilmoituksia. mm. Helena ja ne, ovat tehneet rikoslmoituksen Matista. Viranomainen on ehdottomasti lempi hahmoni kirjasta. Hän tuo perussävyltään hieman ankeaan tekstiin paljon huumoria letkautuksillaan, joille saa oikeasti nauraa. 
" Joskus tajuaa asiakkaan ensimmäisestä tavusta, että nyt tulee ripulipaskaa vähän isommalla kanulla." 
" Mutta, niinkuin sanoin, pillit soivat vasta vahvemman näytön tultua. Sitä ennen teidän pissan karkailusta kärsivä lenkkeilijänne on pelkkää ilmaa." 
    Juoni alkoi junnata kirjan puolessa välissä hieman paikoillaan. Sivut koostuvat lähinnä Matin pakkomielteisten päivien sisällöstä. Lenkeistä, muistiinpanoista, sekä ihmisten ja talojen analysoinnista.   Tätä ei onneksi kestänyt kauaa vaan silloin alkoi kirjaan tulla edellämainittuja "sivuhahmoja", joista on tullut kirjan edetessä yhä isompi osa tarinaa. Sivuhahmot valoittavat kuinka sekaisin Matti alkaa olla, mutta hän ei sitä itse tajua. Hänen suunnitelmansa saada perhe takaisin ja talo itselleen, on alkanut rakoilla, kun sitä on tarkasteltu muiden ihmisten silmin. Matti uskoo että pystyy ohjailemaan kaikkia ihmisisä mielensä mukaan, joka on tähän asti ollut se kuva, mikä lukijalle on annettu. 
    Kaikilla ihmisillä on hyvät ja huonot puolensa. Mielestäni on mahtavaa, että kirja on onnistunut tuomaan tämän todella hyvin esille. Se pystyy herättämään jokaista hahmoa kohtaan tietynlaista ymmärrystä, mutta myös paikoittain paljon erilaisia mielipiteitä. Aivan kuten ihmiset oikeassakin elämässä. 

6.12.15
Viimeisen luvun nimi on "muuttopäivä" Asiat kärjistyvät sinä päivänä äärimmilleen. 
Tapahtumat tiivistettynä, menevät näin:
klo. 6.49-9.45 
Aamu. Matti lähtee kävelylle ja Kesämaa huoltoasemalle kahville.  He näkevät toisensa siellä, mutta ainoa kontakti heidän välillään on Matin piinaava katse Kesämaahan päin, sillä Matti tietää heidän tapaavan päivällä veteraanin talon asuntoesittelyssä. 
klo. 7.35-12.25
Helena ja Sini valmistautuvat  tapaamaan Matin. 
klo. 12.10-13.07
Matti tappaa veteraanin koiran. Hän menee kauppakirjojen kanssa taloon pakottaen Taiston (veteraani) allekirjoittamaan ne. Taisto yrittää paeta ja puukottaa Mattia kylkeen, mutta se ei auta, vaan Matti vie Taiston kellariin ja sitoo tämän kädet ja jalat.
klo. 12.37
Taiston ystävä tulee talolle. Hän katsoo pienestä ikkunasta kellariin ja näkee siellä Matin sitomassa Taiston käsiä. 
klo. 12.45-13.07
Asiat tapahtuvat nopeasti. Kesämaa tajuaa että Matti on toimittanut aineiston, jolla kiristi Kesämaata, tämän vaimolle. Virkavalta piirittää talon ja Helena, sekä Sini tulevat paikalle. Matti saadaan kiinni, mutta hän ei näe toiminnassaan vieläkään mitään väärää.
  
 Matin hulluus konkretisoituu viimeisessä kappaleessa. Hän on kokoajan rauhallinen ja iloinen siitä että talo on viimein hänen. Tarinaa kerrottaessa, ei enää sanota kuka puhuu ja missä kohtaa, mutta sen pystyy päättelemään nopeasti tekstistä, sillä lukija on jo oppinut tuntemaan hahmot. Kertoja vaihtuu tiuhaa tahtia ja se luo loppuun tiiviin tunnelman. Tapahtumat lopussa ovat traagisia ja Matin keinot saada talo brutaaleja, mutta hänen vinksahtanut mielensä ei sitä tajua. 
   Loppu ei minulle ihan kokonaan auennut. Lopetus on jollain tapaa rauhallinen, mutta haikea.

Juoksuhaudantie on ehdottomasti paras lukemani kirja. Sen hahmot hipovat täydellisyyttä uskottavuudellaan. Teoksen luoma maailma vaikuttaa hyvinkin realistiselta, ja kirja haastaa lukijan miettimään asioita. Tarina kokonaisuudessaan on hyvin koskettava ja traaginen, vaikka siihen on sekoitettu paljon huumoria. Mielestäni ainoa miinus kirjassa on sen sekavasti kirjoitetut vuoropuhelut. Nyt kirjan luettuani haluan ehdottomasti katsoa siitä tehdyn elokuvan. 

-Salla